Tiedättekö sen tunteen, ja siis varmasti tiedätte, hevosia jos omistatte, kun tuntee pakahtuvansa onnellisuuteen, iloon, riemuun ja rakkauteen ja kaikkiin positiivisiin tunteisiin kun oma hevonen on vaan maailman paras ja kallein?
Tänään Tella todisti olevansa taas mun elämän hevonen. Ei tehty edes mitään kummallista, ei voitettu tai saavutettu yhtään mitään muuta, kun mukavaa yhdessä oloa. Käytiin kaverin hevosen kanssa maastossa Imatralla. Tella matkusti tapansa mukaan trailerissa nätisti, haettiin kaverin hevonen kyytiin ja jatkettiin matkaa toiselle tallille. Vieraassa paikassa Tella käyttäytyi mallikelpoisesti. Myös vieras maasto oli sille ok, muutaman kerran pysähtyi kun ei halunnut mennä lätäkköön, mutta muuten reissu sujui hienosti. Vuoksen rannassa se vähän pälyili poispääsyä, mutta kun en pakottanut sitä veteen, se käveli sinne itse rauhallisesti ja tuntui nauttivan polskimisesta. Kotimatka sujui yhtä mutkattomasti, mitä jouduttiin yhden sadekuuron yllättämiksi. Mutta oli se sen arvoista. Pienet ravit ja laukat otettiin myös, mutta pääasiassa käveltiin.
Illalla meillä oli kengittysrupeama. Pikkupojat käyttäytyi tosi tuhmasti, mutta Tella vanhimpana ja viisaimpana oli onneksi kengittäjälle helpotus.
Huomenna Tellan kanssa tunnille, en malta odottaa!
Oii, tiedän tuon tunteen hyvinkin! Siksi jaksaa raataa paukkupakkasissa ja räntäsateissa. ❤️
VastaaPoistaNimenomaan, toivotaan että niihin on vielä aikaa!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaKiitos kiitos kiitos ihanasta ja ajatuksia herättävästä tekstistä, kyllä tosiaan joskus huomaa, että on oikeasti sen elämänsä hevosen kanssa. Se oma heconen antaa onnenkyynneleitä ja kiittelyä, joskus sitä ei vaan käsitä miten ihmeessä hevoset onnistuvat olemaan niin ihania ♥♥
VastaaPoistaTotta :)
Poista