sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Hyviä päiviä


Tellalla on hyviä päiviä ja vähemmän hyviä päiviä. Olen ratsastanut sitä tosi varovasti, ja se on vaikuttanut tyytyväiseltä lenkeillä. Pään ravistelua ilmenee vieläkin, muttei entisenlaisessa mittakaavassa, eikä myöskään jumittelua, pakittelua tai pystyynhyppäämistä. Tella kävelee miellään ja rennosti, ravaa ja laukkaa myös. 


Psyllium tökkii. Nyt syötän sitä ainoastaan iltaruoassa, se on ainoa tapa jolla Tella suostuu sitä nauttimaan. Ajattelin syöttää nyt kaksi-kolme viikkoa tai kunnes päästään hiekkakuviin, jos päästään. 

Olen tehnyt vähän ostoksia taas. Vähän liikaa. Mutta kaikki melkein välttämättömiä ja niin ihania :) Tellalle löysin yleissatulan, sillä on kivempi maastoilla. Lisäksi toivon, että päästäisiin aloittamaan estetreeni. Ostin myös uuden otsapannan, vaaleanpunaisen tietenkin. Kumpikin ostos oli käytettyjä, otsapanta maksoi vitosen ja satulaan piti lisätä kaksi nollaa perään. 

Kokeilin eilen Tellalle laittaa osan iltaheinistä verkkoon. Laitoin maahan ehkä 2kiloa heinää ja verkkoon neljä. Aamulla maassa oli puolisen kiloa jälkellä ja verkossa kilo. Tarkoitus olisi laittaa myös Tuhkimolle, sille tarvitaan pienempi verkko. 




Tarhausjärjestelytkin tulee muuttumaan. Tella menee Tuhkimon kanssa dietti-tarhaan. Tuomas rakensi sinne slowfeeding-telineen, johon ripustetaan verkot. 

Tässä syy: 


Tuo maha!! 









keskiviikko 20. tammikuuta 2016

pakkasta ja psylliumia

Tänään Tellalla alkoi laidunkauden jälkeen neljäs psylliumkuuri. Kolmannen jälkeen se oli tosi kipeä, nyt odottelin viikon, ennen kun uskalsin jatkaa neljännelle kuurille. Tella oireilee mahakipua niin, että puree ja potkii, kun mahaan edes koskee. Ratsastaessa maastossa välikäyntien aikana se ei liiku. Jumittaa paikallaan, vaikka kaverit häviäisivät näköpiiristä. Kuulostaa mahahaavalta mielestäni.

Mulla on hirveä huoli Tellasta ja sen mahasta ja suoliston kunnosta. Olen miettinyt pääni puhki sellaisia rehuja, jotka tukisivat suoliston kuntoa ja mahan hyvinvointia. Toisaalta, haluan pitää ruokinnan mahdollisimman kevyenä, koska heinästä saa "kaiken". Ruokintapähkäilyt jatkunee..

Liityin viime viikolla instagramiin!  Sinne olen ladannut kenenkään muunkaan kuin Tellan kuvia. 





torstai 14. tammikuuta 2016

Vihdoin ravia ja laukkaa!

Ollaan alkuvuosi jouduttu pelkästään kävelemään. Pellolla on päästy vähän ravailemaan ja tekemään laukannostoja. Tella on ollut pöljä. Sillä on virtaa hirveästi ja se keksii kuumentuessaan kaikkea hölmöä. Tänään päästiin vihdoin jäälle ratsastamaan, ja voi kun oli ihanaa! En muista milloin olisin nauttinut ratsastamisesta yhtä paljon, mentiin niin kovaa kun Tella kulki!! 


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ruokinnat

Tella syö liikaa! Arvan liian liikaa heinää ja on siksi paksu. En pysty rajoittamaan heinän  määrää, koska meillä ei ole välttämättä ketään päivisin ruokkimassa hevosia. Enkä voi alkaa säännöstellä liiaksi Tellan heinämäärää, koska en halua sille mahahaavaa enkä muitakaan liian rajoitetusta heinänsyönnistä aiheutuvia ongelmia.

Tella syö siis heinää päivässä noin 14kiloa, vapaasti. Tuossa määrässä heinää on paljon valkuaista (701srv) ja energiaa (112ME). 

Sen lisäksi se syö iltaisin kivennäiset ja muut lisäravinteet. Erikseen syötettävät lisäravinteet ovat heinäanalyysin pohjalta laskettuja, paitsi nivelravinteet. 

Sekoitan seuraavat lisäravinteet 2desiin kauralesettä.
  • Supreme Horse Care -kivennäinen (vielä toistaiseksi meillä on käytössä Marstallin Force kivennäinen + ruokintakalkki)
  • Suppleaze Gold
  • D-vitamiini
  • Suola
Kuureittain:
  • B, C ja ADE vitamiinit
  • nokkonen
Hikiliikunnan jälkeen Tella saa lesevettä ja elektrolyyttejä.
Psyllium-kuurin aikana, madotusten ja mahdollisten lääkekuurien yhteydessä annan Tellalle lisäksi pellavansiemenistä keitettyä limaa.

Tiesittekö, että "pellavalima suojaa tulehtuneita vatsa- ja suolistoalueita ja edistää tulehdusten paranemista. Lima valmistettaessa 50grammaa siemeniä sekoitetaan litraan lämmintä vettä. Seos kiehautetaan, ja sitä keitetään puolisen tuntia, minkä jälkeen se saa hautua lähellä kiehumispistettä muutamia tunteja. Pilaantumisvaaran takia liotusaika ei saa venyttää kovin pitkäksi." (Lähde: Eläintenhoitajan yrttiopas)

Tuhkimokin syö ihan liikaa. Silläkään ei ole pula eikä puute energiasta saati valkuaisesta. Sen heinänsyöntiä yritän rajoittaa, sopiva määrä sille lienee 4-6kg vuorokaudessa.

Heinän lisäksi Tuhkimo saa vähän kivennäistä. Nyt kokeilin sille elimistön   yrttipuhdistuskuuria, sillä sen aineenvaihdunta on mielestäni ollut aika tukossa. Kuuria on syöty nyt ehkä kaksi viikkoa, ja eron huomaa ainakin karsinaa siivotessa. Lantakasoja on ilmestynyt normaalia enemmän, aiemmin niitä oli yön jäljiltä yksi tai kaksi!  

maanantai 4. tammikuuta 2016

Viikonlopun hevostelut

Uuden vuoden kunniaksi ylitin itseni ja uskaltauduin maneesille Tellan ja naapuritallin hepan kanssa. En ole aiemmin vetänyt täyteen lastattu koppia, Tellaa kesäkelillä lyhyitä matkoja. Nytkään matka ei ollut pitkä,mutta jännitti silti koska kopissa oli painoa niin paljon. Reissu meni hyvin, matka ilman kommelluksia ha hepat käyttäytyi siivosi.

Maneesissa Tella liikkui tosi hyvin ja reippaasti. Ei tehty kummoisia, ravattiin reipasta ravia ja tehtiin käynnissä muutamia askelia avoa ja väistöjä. Myöhemmin myös ravissa.  Laukkaa harjoiteltiin niin, että laukkasin aina pitkät sivut,että pääsin laukkaamaan suoria linjoja. Oikealle Tella nosti laukat hyvin,vasemmalle olisi tarvinnut parempaa valmistelua.

Taidan ottaa lähimaneesille kymmenen kerran kortin, kun lumesta ei ole tietoakaan. Maastoon ei siis pääse kun kävelemään.

Sunnuntaina päästiin ravailemaan ja laukkailemaan pellolle, jonne oli satanut pieni lumikerros. Tellalla oli virtaa ja laukka rullaisi mukavasti eteenpäin!

perjantai 1. tammikuuta 2016

Tavoitteita vuodelle 2016

Vuosi 2016 tuo tullessaan muutoksia. Tallin asukasmäärä muuttuu, ja siitä olen hieman murheellinen. Tuhkimon varsa Didi muuttaa omaan kotiinsa Kouvolaan. Muutto on todella hyvä ratkaisu Didille, sillä sen omistaja Henna muuttaa myös Kouvolaan ja pääsee siellä aloittamaan pikkuneidin treenaamisen kohti tulevaisuuden poniravikilpailuja. Didi pääsee varmasti hyvään hoitoon ja asumaan ponipihattoon, missä sillä on kavereita leikkikavereinaan. Onhan tuleva asumisjärjestely sille paljon mieluisampi ja virikkeellisempi kuin nykyinen, kun se tarhaa nyt emänsä kanssa päivät. Luopuminen on kuitenkin vaikeaa, olenhan tuntenut valloittavan ponineidin heti sen elämän ensisekunnista lähtien.



Talliin jää siis kolme hevosta. Tomppa vaihtoi omistajaa, ja nykyisin se on meillä vain täysihoitopaikalla. On kuitenkin mukava, että voin seurata sen kasvua ja kehitystä näinkin läheltä, ja saan olla osa sen jokapäiväistä elämää.


Omia hevosia minulle jää vuoden vaihteessa siis vain kaksi! Tuhkimo ja Tella. Niiden kanssa tämä alkanut vuosi pyritään elämään samalla tavalla kuin edellinekin. Tuhkimo tietysti ikuisella laihdutuskuurillaan ja Tellan kanssa yritetään edetä kouluratsastuksen parissa hitaasti ja varmasti. 

Muutama tavoite täytyy ensi vuodelle asettaa. Ensimmäisenä aijon saada rakennettua meille kuivaushuoneen talliin valmiiksi, toisena aijon saada kenttäprojektin vihdoin alkuun ja mielellään myös loppuun. Kolmas tavoite koskee ratsastamista, tavoitteena on saada treenattua Tella kantakirjauskuntoon syksyksi 2016. 



Tavoitteeksi itselleni asetan vielä sen, että koitan olla vieläkin parempi hevosenomistaja. Toivoisin oppivani maltillisemmaksi etenkin Tellan kanssa. Haluaisin oppia lukemaan sitä paremmin ja tuntemaan sitä vieläkin paremmin. Vaikka nyt jo tunnenkin hevoseni aika hyvin, meillä vaivaa silti vielä luottamuspula, joka näkyy etenkin maastossa. Toivon ja yritän, että tähän tulisi muutos. Oppisin lukemaan hevostani paremmin ja olisin sen luottamuksen arvoinen.

Tänään, vuoden ensimmäisenä päivänä aamutalli alkoi kurjissa merkeissä. Olin tosi kipeä, mutta menin aamulla viiden jälkeen hoitamaan hevoset tuttuun tapaan. Päivällä olo oli jo hieman kohentunut ja käytiin mukavalla maastoretkellä mun mahtavien tammojen kanssa :)