Malttiterapiaa

Viikon kohokohta oli tänään Malttiponin seurassa. Otettiin Ellan kanssa kuvia, kokeiltiin miten auton ohitus sujuu ja harjoiteltiin ohjasajoa pellolla. Päästiin menemään pätkä ilman taluttajaa. Harjoiteltiin vain eteenpäin lähtemistä ja pysähtymistä. Maltista tuntui kummalta aluksi, kun ei ollut taluttajaa, ketä seurata. Lopuksi tajusi homman hienosti, ja sai leivänpalasia palkaksi.

Valonpisaroita

Eilen oli mukava keväinen sää. Pääsin illasta Tellan ja naapurin suomenhevosorin kanssa lenkille. Käytiin rento reilu tunnin käyntilenkki. Tella kyllä joutui ravaamaan Vinkker-herraa kiinni aika ajoin, kun askelpituus loppulenkistä lyheni. Tella oli kyllä muuten pirteä ja liikkui mielellään. 

Ihanaa, kun illat alkavat valostua. Kävin vielä Maltin kanssa muutaman sadan metrin kävelyn valjaat päällä kahdeksan maissa illalla. En ohjasajanut, mutta laitoin kuolaimet suuhun ja valjaat päälle, että saa tottua niihin, Tällä kertaa laitoin myös häntävyön, ja sekös kummastutti Malttipoikaa. Järkytyksestään se toipui kuitenkin nopeasti. Lenkillä se oli pirteä, pukitteli ja pomppi. Pysyi kuitenkin riimun mitan päässä musta, eikä kiskonut, kaahannut tai rynninyt. Se on kyllä kuuliainen. Heti kun pysähdyn, se pysähtyy kuin seinää, jopa kesken hyppimiskohtauksen. Kun lähden kävelemään, se seuraa käynnissä ja kun siirryn juoksuun, se alkaa ravata. Se lukee ihmisen eleitä ja liikkeitä äärettömän hyvin! 

Täydellinen päivä

Täydellinen viikon ainoa vapaapäivä, sunnuntai! Mun päivää varjosti ainoastaan muta, mitä riittää tarhoissa ja pihalla haitaksi asti. Yritän olla välittämättä siitä, koska sille en mitään mahda.

Aamulla rakennettiin toinen heinälaatikko heppasille tarhaan. Se jäi vielä tervaamatta, mutta Tella ja Maltti onneksi sopivat samalle laatikolle. Tähän uuteen ajattelin, että voisi laittaa vesiastian tai sitten heinää lisäksi. Vesiastia kaatuu aika usein tarhassa, ja pyörii mutaisena hevosten jaloissa. 

Tellan pieni sairastarha toimii tallin kulmalla mukavana hoitopaikkana. Siinä harjailin Tellaa ennen lenkille lähtöä. Pitkästä aikaa me päästiin maastoon lenkille. Tella on ollut hankala oletettavasti mahakivun vuoksi. Mutta tänään pitkästä aikaa meillä oli mukava ja rento lenkki yhdessä. Mua jännitti tosi paljon, mitä tuleman pitää. Yritin tietysti olla rento, ja luullakseni siinä onnistuin. Tella käveli ja ravasi, pienen pätkän laukkasikin rennosti ja reippaasti. Ei kysellyt kertaakaan pitääkö mennä, ei hyppinyt, jumitellut, ravistellut päätä, västänyt, peruuttanut tai tehnyt muutakaan ei-toivottava. Ja minä niin nautin! Nautin tuosta kummallisesta hevosystävästäni, jonka mieltä on niin vaikea tulkita. Se on samalla niin arvaamaton ja niin tuttu, että sen kanssa matkanteko tuntuu turvalliselta, muttei missään nimessä tylsältä.

Tellakin tuntui olevan mielissään lenkistä. Se nautti harjauksesta lenkin jälkeen. Viime aikoina sitä on ollut vaikea harjatakin, kun pelkkä kosketus on ärsytänyt sitä. 

Iltapäivällä oli Malttiponin vuoro päästä lenkille. Sen kanssa sovitettiin suitsia ja yhdistelemällä ponikokoista ja extrafullia, saatiin kasaan cobin päähän sopivat suitset. Sovitettiin myös siloja ja kiristettiin mahavyötä. Lähin taluttamaan uusissa vermeissä kylätielle, mutten laittanut vielä ohjia, koska Maltilla oli ensimmäistä kertaa kuolaimet suussa ja olin yksin liikkeellä. Tuomas tuli kuitenkin avuksi, joten käännyttiin takaisin kotiin ja käytiin kiinnittämässä ohjat. Sitten käveltiin pieni lenkki kylälle päin ja takaisin kotiin. Maltti sai tutustua rauhassa takana kävelevään ihmiseen, kuolaimiin suussaan ja niissä kiinni oleviin ohjiin, jotka heiluivat myös kyljillä ja selän päällä. 

Maltti on kyllä ihmeellinen ja viisas poni <3 

Malttia minä tarvitsin!

Ja Maltti meille muutti! 

#mitätuliostettua

Hevoshuolia ja haikeutta, 

nyt hieman hymyä ja hyvää mieltä.

Tella sai uuden ystävän!