lauantai 23. toukokuuta 2015

Tästä eteenpäin

Yritän katsoa eteenpäin ja miettiä, miten jatkossa teen asioita Tellan kanssa, jotta kintereet vaivaisivat mahdollisimman vähän. Tässä muutamia juttuja.

KENGITYS: Kengitysväli ei saa venyä ja itse en saa alkaa kengittämään. Eläinlääkäri ohjeisti kengityksestä seuraavaa: Kengityksessä nivelakseleiden tulisi olla mahdollisimman suorat, jotta paino jakautuisi tasaisesti nivelpinnoille. Kavio tulee pitää lyhyenä, jotta se pääsee pyörähtämään eteenpäin ilman suurta vastusta hevosen liikkuessa. Pohjallisilla voi vaimentaa kintereeseen kohdistuvia tärähdyksiä.

LIIKUNTA: Tavoitteena on, että Tella liikkuu joka päivä. Mulla tulee kuitenkin olemaan työreissuja ym, jolloin se joutuu seisomaan parikin päivää. Laitumella olo ei korvaa liikuntaa, mutta mielestäni se on kuitenkin parempi kuin tallissa seisominen. Talvisin Tella tarhaa mahdollisimman pitkiä päiviä. Hokkikeleillä liikunta pitää miettiä tarkkaan, liian jäisiä ja liukkaita pohjia tulee välttää ja toisaalta liian pitkät hokit rasittavat niveltä.

Alkuverryttelyn tulee olla riittävää, kävelyä mahdollisimman pitkään ja vasta, kun käynti on hyvää, siirrytään raviin. Kokoamista vähän kerralla!

LÄMPÖÄ: Magneettisuojat tai vastaavat voisi olla hyvät yöksi. Ne on hankintalistalla. Sillä, joka lähentelee pituudeltaan kahta kilometriä..

HIERONTA: Kinnerkipu aiheuttaa lihasten kireytymistä ja jäykkyyttä, joten hierontaa ja lämpöä mahdollisimman paljon Tellalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti