torstai 14. toukokuuta 2015

KTK III

Meidän näyttelyreissu meni hienosti. Tella matkusti hyvin kopissa ja perillä kävelin sen kanssa jonkun aikaa. Katoksessa ei malttanut seisoa, kuopi ja meno kiihtyi kun sai kärryt perään. Henna kävelytti jonkun aikaa varikolla ennen kuin menivät radalla. Radalla ohjissa oli painetta sopivasti ja Tella kesti ravilla :) Sen ravi oli hyvän näköistä ja Henna sanoi että aiemmin Tella on tuntunut jäykältä alkuun, nyt tuntui paremmalta. Sen ajoi kaksi eri ihmistä, ja kummankin kanssa meni ihan hyvin. Ensimmäiseltä kuskilta Tella vähän kyseli, onko pakko mennä ja yritti kääntyä ympäri, mutta se ei tainnut ktk lausuntoon vaikuttaa, sillä siitä sanottiin: "rauhallinen ja toimiva ajaa". Sitähän se on. Useimmiten. 





Mittauksessa Tellaa ärsytti. Se inhoaa kun sitä hiplataan erilaisilla asioilla, eikä voi sietää jos joku koskee sitä vain vähäsen. Mittauskeppi oli juuri tällainen esine ja sai sekä mun että hevosen sykkeen ylös. Tella halusi poistua paikalta, se ei pelännyt sitä, mutta oli ärsyyntynyt. Ja minä yritin roikkua narussa ja suitsissa kiinni, että tamma pysyisi paikallaan. Aikansa temuttuaan se malttoi seisoa kuitenkin ihan nätisti. Hampaita ei olisi halunnut näyttää, ja Henna sai onneksi vilautettua ne tuomaristolle. Kavioiden kopsuttelu oli siitä ihan siedettävää, sen ajan Tella malttoi pysyä paikallaan. 

Rakennearvostelu meni myös hyvin, Henna joutui muutaman kerran korjaamaan asentoa, kun jalat eivät meinanneet millään asettua oikein. Lisäksi keskittyminen hieman herpaantui kun toinen hevonen tuli liian lähelle. Lopuksi käytiin valokuvassa, hoidettiin Tella kuntoon ja lähdettiin kotiin. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti