Meillä on laukassa ongelma. Tai ongelmia. Tai oikeastaan mulla on. Maastossa laukka sujuu kuin ajatus tai tanssi. Mun ei tarvitse kuin ajatella laukkaa niin Tella nostaa, mutta kentällä on nosto-ongelmia, ylläpito-ongeilmia, istuntaongelmia ja vaikka mitä!
Laukannostot huononi Tellalla silloin, kun kintereet alkoivat oireilla, sen jälkeen hiekka teki samat oireet Tellalle. Se ei suostunut nostamaan laukkaa, vaan jähmettyi paikalleen. Ikään kuin sen oli vaikea polkaista laukka käyntiin. Nyt mitään fyysistä estettä laukan nostamiselle ei ole, psyykkisiä senkin edestä.
Nostosta tuli mulle mörkö, koska ajattelin Tellan olevan kipeä aina kun se ei pystynyt tai halunnut nostaa laukkaa. Välillä se myös ihan testaili. Huomasi, että kun ei ole pakko niin ei ole pakko. Muutaman valmennuksen jälkeen nostot on alkaneet sujua. Aluksi harjoittelin niitä maastossa sydämeni kyllyydestä, pelkkiä nostoja! Tella on siitä(kin) ihana ettei se kuumene (ainakaan jos saa mennä edellä) ja sillä voi tehdä nostoja monia putkeen. Se oikein piristyy niistä eikä väsymisestä ole tietoakaan. Tämän jälkeen nostot onnistuivat myös kentällä, ei toki aina, mutta pystyn käsittelemään myös nämä epäonnistumiset enkä takerru niihin enkä soita välittömästi klinikka-aikaa. Sellaistakin on tapahtunut.
Mutta se laukka ei rullaa! Maastossa se etenee, kentällä ei pysy yllä, eikä Tella kulje pyöreänä mulla siinä. Mä ajattelin, etten osaa ratsastaa kun muutamalla muulla ratsastajalla se pystyy laukkaamaan pyöreästi. Hetken. Ajattelin, että en vaan ratsasta sitä tarpeeksi. Ja sitten aloin yliratsastaa. Sen jälkeen laukka ei pysynyt yllä senkään vertaa. Onneksi virheistä oppii. Nyt en välitä pyöreydestä, muodosta enkä mistään, keskityn vain istumaan laukssa häiritsemättä hevosta. Tämä on ollut vaikeaa, koska mun on pitänyt kokoajan olla hereillä, ettei Tella tiputa laukkaa alas. Ja tästä on syntynyt oravanpyörä. Jännityn, kun odotan milloin laukka tippuu, ja Tella tiputtaa laukan, kun jähmetyn.
Tänään maastossa menin kolmisen kilometriä laukkaa yhteensä useammassa eri pätkässä. Keskityin vain siihen että istun rennosti ja nautin laukasta! Laukkaamisenhan pitäisi olla kivaa! Ja se on kivaa! Jos tunsin, että Tella aikoo siirtyä raviin, toistin laukka-avun ja palautin välittömästi istuntani takaisin normaaliksi. Olen tehnyt myös sitä, että jään ratsastamaan laukka-avut päälle. En myöskään hermostunut, jos Tella kompuroi raville, nostin vain uudelleen rauhallisesti laukan. Lopputuloksena mulla oli väsynyt ja tyytyväinen hevonen. Olin sitä toki myös itsekin. Vielä kun saavuttaisin saman rentouden kentällä! Valmennuksia odotellessa...
Mun oli tarkoitus ensi viikolla käydä Tellan kanssa 1-tason kisoissa, mutta laukkamörön vuoksi päätin mennäkin yhteen ylimääräiseen valmennukseen kisojen sijaan :)
Sunnuntain sadeasu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti