torstai 30. kesäkuuta 2016

maltti kentällä

Maltti on ilmoitettu Vermon poninäyttelyy. Sitä varten ilmoitin myös Lappeen ravinuorten mätsäriin sunnuntaiksi. Ajattelin, että matkustusta ja vieraissa paikoissa oloa on hyvä harjoitella etukäteen. Malttihan on joutunut matkustamaan vain muutaman kerran, ensin Lopelta meille ja sitten meiltä klinikalle ja takaisin.

Mätsäriä varten puolestaan päätin harjoitella viemällä Maltin naapuriin, jonne on parin kilometrin verran matkaa. Mentiin tämä matka kopilla, että saadaan matkustuksesta mukavia ja lyhyitä kokemuksia. Päivän olisin voinut valita tarkemmin, oli kuuma ja paarmoja piisasi.

Maltti kuitenkin meni koppiin nätisti ja matkusti nätisti. Perillä se hirnui muutaman kerran, mutta käyttäytyi kokoajan aivan siivosti (toisin kuin klinikalla käydessämme..) Juoksutin sitä hetken kentällä, tai oikeastaan talutin pitkällä liinalla ja pyysin muutamat ravisiirtymiset.

Tämän jälkeen satuloitiin Maltti ja menin kymmenisen minuuttia selästä käsin. Ella talutti, sillä ohjattavuus on vielä aika huonoa. Maltti kuunteli ympäristön vieraita ääniä ja hätisteli paarmoja kimpustaan. Se oli hieman tahmea liikkumaan, mielestäni se vaikutti epävarmalta. Saatiin muutama ravisiirtyminen myös selästä käsin. Oikeaan kierrokseen Maltilla on vaikeampi liikkua taluttajan kanssa, mutta siihenkin saatiin ravit nostettua.

Kotimatka sujui yhtä lepposasti kuin menomatkakin. Kotitallilla pestiin poika, ja se taisi nauttia siitä :)





2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sulla. Oliko tuo tosiaan eka kerta Maltille kentällä? se meni nimittäin tosi hienosti! ;)

    Mun blogi: erisukuisetsuomenhevoset.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) olen aiemmin mennyt muutamasti kotona pienessä tarhassa taluttajan kanssa, mutta se on niin pieni ettei olla ravattu enkä ole juoksuttanut vielä. Myös vasta operoitu kinner on hidastanut harjoituksia, muttei meillä kiire ole :)

      Poista