lauantai 18. kesäkuuta 2016

Hyviä uutisia

Helpotus on turhan lievä sana kuvaamaan fiiliksiäni maanantaina. Maanantaina, jolloin eläinlääkäri tuli tutkimaan Tellan. Luulin sen olevan helppo juttu, ultralla todettaisiin syvän koukistajan tai hankositeen vaurioituminen. Olin itse töissä, mutta sain onnekseni ystävän auttamaan tallille Tellan kanssa. Jännitin töissä puhelimen soittoa, mitä uutisia saisin kotoa. 

Jouduin odottamaan ja odottamaan. Välillä soitti eläinlääkäri ja välillä ystävä ja kyseli jaloista, onko aiemmin ollut mitään ja miten on kuvattu. Ontumatutkimuksessa Tella ontui kahta jalkaa, oikeaa takajalkaa mutta myös vasenta etujalkaa. Etujalkaa pahemmin. En ollut tätä itse huomannut, en ollut tosin liikuttanut sitä kuin taluttamalla ja kerran ollut selässä. Silloin se oli tosi jäykkä etuosasta, hyvä että pystyi kääntymään. 

Etujalkaa tutkittiin, taivutettiin, puudutettiin eikä löydetty muuta syytä kuin lihasjumit. Myöhemmin totesin itse saman, lavan alueella lihaksisto oli todella kipeä. Siellä saattoi olla joku lihasvaurio tai repeämä.

Takajalkaa tutkittiin myös, mutta jänteet olivat ehjät! Diagnoosiksi saatiin jännetupen tulehdus, mikä sekin oli hyvin paranemaan päin. Lieneekö syynä 2,5viikon kylmäyskuuri jalkaan. Eläinlääkäri hoiti jalkaa kuitenkin vielä kortisonilla, ja saatiin ohjeeksi jatkaa kävelyä. 

Nyt kävelyä, hierontaa ja pikkuhiljaa treeniin!

Niinpä olen kävellyt tammani kanssa. Niin helpottunut ja onnellinen olin yksi päivä lenkillä, että kyyneeleet nousi silmiin. 

2 kommenttia: