Valvon tällä hetkellä unettomia öitä hevosystäväni takia. En tiedä mitä tekisin tämän hiekka-asian suhteen. Mulla on kaksi ongelmaa, hiekan poistaminen sekä hiekan syönnin syyn löytyminen. Tarkastellaan ensin sitä poistoa. Klinikalla todistetusti hiekka on vähentynyt, muttei poistunut kokonaan. Näitä seuraavia keinoja olen kokeillut hiekan poistamiseksi, toistaiseksi tuloksetta:
1. Psylliumjauhe, -rouhe ja -siemen kuivana, turvotettuna, veden seassa eri annoksilla pienistä määristä isoihin 600gramman kerta-annoksiin
2. Chiarouhe ja -siemen kuivana, turvotettuna, veden seassa suurimmillaan 3desin kerta-annoksena kerran päivässä
3. Chia+psyllium eri variaatioina
4. Chia+pellava+psyllium eri variaatioina
5. Sisällä pitäminen ja tarhausajan lyhentäminen muutamaan tuntiin
6. Haketarha
7. Vapaa heinäruokinta
8- Heinäkaukalo
9. Runsas veden juotto
10. Tarhaan havuja, oksia, leluja, tekemistä
11. Tarhakaveri
12. Säännöllinen liikutus
Sitten syiden etsintään. Mahan kiputiloja ollaan yritetty hoitaa erilaisilla rehumuutoksilla ja ravintolisillä, niitä en edes kaikkia muista. Tässä listaa siitä, mitä kaikkea ollaan kokeiltu
1. Metsätarha, haketarha, savitarha, hiekkatarha
2. Kokopäivätarhaus, puolipäivätarhaus
3. Tarhaus kaverin kanssa, ilman kaveria
4. Kuivaheinä pikkupaalissa, muovitettu kuivaheinä säilöntäaineella
5. Jatkuva veden saanti, lämpimän veden tarjoilu
6. Vapaa heinä, heinät min. 4x päivässä, yöheinien väli max 9h
7. Slow feeding heinäverkot yöksi, tarhaan
8. Antepsin
9. Yrttipuhdistuskuuri
10. Yrttisekoitukset mahalle
11. Väkirehut pois
12. Heinäanalyysiin perustuva kivennäisruokinta
13. Ei liikutusta "tyhjällä mahalla"
14. Kuljetukseen aina heinää
15. Kaikki muutokset rutiineissa tai rehuissa on tehty varovasti
16. Liikutus ollut säännöllistä kokoajan
17. Madotukset maltilla ja matonäytteet säännöllisesti
Kaikki muu alkaa olla kokeiltu, paitsi mahahaavalääkitys..
sunnuntai 13. marraskuuta 2016
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Yhteenvetoa
Tellan maha on taas niin kipeä, että me ollaan pistetty treenit totaalisesti jäihin, vaan kävellään ja maastoillaan, tarhataan 4tuntia päivässä ja syödään kaikkea mahdollista, mikä voisi auttaa hiekan poistumiseen ja mahakipuun.
Mä harkitsen Tellan lopettamista. Kahden viikon päästä tulee eläinlääkäri kuvaamaan. Tellallahan on luultavasti vuosia ollut hiekkaa mahassa, mutta oireilu paheni viime vuonna vuodenvaihteessa niin, että kiikutin sen helmikuun alussa klinikalle. Viikon aikana hiekkaa saatiin vähentymään 59%. Kotona jatkettiin pakollisten taukojen jälkeen hiekan poistoa. Tarhausaikaa pidettiin lyhyenä, tarhaan laitettiin virikkeitä, havuja, heinäverkkoja ja Tella sai kaverin. Heinää ei syötetty maasta vaan heinälaatikosta. Kävelytettiin, kävelytettiin ja kävelytettiin ja toivottiin parasta. Vajaan kahden kuukauden kontrollissa tilanne oli kuitenkin vain pahentunut. Hiekka oli lisääntynyt 9% siitä, mitä se oli klinikalta lähdettäessä.
Sama jatkui, tauko, ja psylliumin syöttö. Kokeiltiin kaikki, psylliumjauhe, siemen ja rouhe, turvotettuna, kuivana, veden kanssa. Chian siemen, pellava, ja kaikki mahdollinen. Tella söi aina yhtä huonosti, ja tavaraa meni lantalaan enemmän kuin hevosen mahaan. Huhtikuun lopussa kontroloitiin uudelleen, tällä kertaa hiekka oli lisääntynyt 29% edelliseen kontrollikuvaan verrattuna.
Tämän jälkeen rakentui haketarha, mutta se ei toiminut. Tella kaivoi hakkeesta ja suodatinkankaasta maan esille. Laitumella ollessa maan syönti tiettävästi rauhoittui, paitsi kun Tella loukkasi jalkansa, huomasin laitumella kaivettuja kuoppia, mistä se nuoli maata. Tilanne rauhoittui samaa tahtia kun jalka parani.
Syksyllä laitumelta tarhaan siirryttäessä maan syönti hiljalleen alkoi ja siitä se on kiihtynyt kiihtymistään. Nyt Tella on kiukkuinen ja kipeä kokoajan, ja sen kanssa ollaan vain maastoiltu.
Onkohan tässä mitään järkeä?
Loppuun piristyskuva Maltista, jolla myöskin on hiekkaa mahassa, eikä mitään tietoa määrästä..
Mä harkitsen Tellan lopettamista. Kahden viikon päästä tulee eläinlääkäri kuvaamaan. Tellallahan on luultavasti vuosia ollut hiekkaa mahassa, mutta oireilu paheni viime vuonna vuodenvaihteessa niin, että kiikutin sen helmikuun alussa klinikalle. Viikon aikana hiekkaa saatiin vähentymään 59%. Kotona jatkettiin pakollisten taukojen jälkeen hiekan poistoa. Tarhausaikaa pidettiin lyhyenä, tarhaan laitettiin virikkeitä, havuja, heinäverkkoja ja Tella sai kaverin. Heinää ei syötetty maasta vaan heinälaatikosta. Kävelytettiin, kävelytettiin ja kävelytettiin ja toivottiin parasta. Vajaan kahden kuukauden kontrollissa tilanne oli kuitenkin vain pahentunut. Hiekka oli lisääntynyt 9% siitä, mitä se oli klinikalta lähdettäessä.
Sama jatkui, tauko, ja psylliumin syöttö. Kokeiltiin kaikki, psylliumjauhe, siemen ja rouhe, turvotettuna, kuivana, veden kanssa. Chian siemen, pellava, ja kaikki mahdollinen. Tella söi aina yhtä huonosti, ja tavaraa meni lantalaan enemmän kuin hevosen mahaan. Huhtikuun lopussa kontroloitiin uudelleen, tällä kertaa hiekka oli lisääntynyt 29% edelliseen kontrollikuvaan verrattuna.
Tämän jälkeen rakentui haketarha, mutta se ei toiminut. Tella kaivoi hakkeesta ja suodatinkankaasta maan esille. Laitumella ollessa maan syönti tiettävästi rauhoittui, paitsi kun Tella loukkasi jalkansa, huomasin laitumella kaivettuja kuoppia, mistä se nuoli maata. Tilanne rauhoittui samaa tahtia kun jalka parani.
Syksyllä laitumelta tarhaan siirryttäessä maan syönti hiljalleen alkoi ja siitä se on kiihtynyt kiihtymistään. Nyt Tella on kiukkuinen ja kipeä kokoajan, ja sen kanssa ollaan vain maastoiltu.
Onkohan tässä mitään järkeä?
Loppuun piristyskuva Maltista, jolla myöskin on hiekkaa mahassa, eikä mitään tietoa määrästä..
sunnuntai 23. lokakuuta 2016
Syksy
Oikeasti vihaan syksyä. Yritän aina uskotella itselleni, että syksy on mukavaa aikaa, ei ole liian kuuma, ei kylmä ja ratsastukseen sopivat olosuhteet. Valetta! Vaikka tämä syksy on tähän saakka ollut mukavan kuiva ja aurinkoinenkin, mulle alkaa riittämään. En kyllä odota luntakaan kyllä, vaan kevättä ja kesää. Tässä negatiivisuuden aallossa keksin kyllä miinukset jokaisesta vuodenajasta, mutta nyt olen saanut tarpeekseni syksystä!
Tuulee ja on koleaa kokoajan. Voi kunpa hevoseeni tämä vaikuttaisi niin, että se olisi sopivan pirteä ilmojen viiletessä. Tellaanhan ei niin vaikuta vuodenajat, että se laitumella laiskistuisi tai syksyllä piristyisi. Päinvastoin, laitumella se yleensä piristyy. Nyt se kuitenkin taitaa olla sekoamispisteessä. Tietysti mietin sitä mahaa kokoajan. En pysty tulkitsemaan sen käytöstä, mikä on kipua, mikä on epämukavuutta, mikä on mitäkin.
Monet sanovat mulle, että on kyse johtajuudesta, testaamisesta, kokeilusta ja luottamuksesta. Mä en jaksa uskoa siihen. Uskon, että jos annan Tellalle periksi jotain, se muistaa sen ja ensi kerralla yrittää uudelleen. Mutta mä en jaksa uskoa siihen, että se olisi nämä muutamat vuodet testannut mua kaiken aikaa, varsinkin kun ollaan yhteistä elämää vietetty kohta seitsemän vuotta.
Suurin ongelma on tällä hetkellä se, että Tella jumittaa maastossa. Se ei mene eteen eikä sivulle, vaan kotiinpäin ainoastaan. Vaikka tekisin mitä, ei auta pyyntö, ei käsky, ei raippa, ei peruuttaminen. Mitä kovempaa käsken, sen kovempaa se vastustelee. Meillä sujui kesä hyvin ja alkusyksy. Kun Tella jumitti, mä odotin hetken, pyysin hienovaraisesti eteenpäin, jos ei reagoinut, odotin toisen ja pyysin hieman enemmän pohkeella ja kosketin raipalla. Ja Tella liikkui, ja heti tietysti myötäsin paineen ja kehuin äänellä ja silitin. Joskus jos ei tähänkään reagoinut, sain käskeä napakammin raipalla ja sittenkin neiti liikkui. Jos ei, tulin alas ja talutin kohdan ohi.
Mutta nyt. Pyyntöön Tella ei reagoi, käskyyn reagoi, muttei toivotulla tavalla, se kääntyy, peruutaa. Yleensä se kääntyy peruuttamaan ojaan, enkä saa sitä käännettyä. Ei olla vielä kaaduttu, mutta lähellä on oltu. Olen yrittänyt odottaa, kerran odotin 45minuuttia, muttei siltikään tamma liikkunut. Tällöin kyse oli vielä kotiin menosta. Silloin turhautti ja itketti. Mitä oon tehnyt väärin?
Muita saattaa naurataa tämä meidän ongelma. Yleensähän hevoset hyppii pystyyn (sitä tekee muuten Tellakin jos liikaa komentaa), kiikuttaa tai ryöstää, jos niillä on ongelmia maastossa. Mun hevonen ei liiku.
Tellalla ei ole mitään tiettyä kohtaa missä se jumittaa, mikä tahansa käy. Kaverin kanssa tai ilman. Kaveri jos tulee takaa liian lähelle, se pysähtyy ja peruuttaa kohti tai potkii. Tällaista Tella ei ole ennen tehnyt, tämä alkoi viime talvena kun maha oli kipeimmillään. Silloin se myös jumitti vaikka tuli viimeisenä, ei liikkunut vaikka kaverit lähti, kotiinpäin myös. Ei voi olla kyse johtajuudesta, eihän?
Nyt en tiedä mistä kiikastaa. Nyt kun muistelen viime talvea, tuntuu selvältä. Mahahan se on syyllinen nytkin! En ole kuitenkaan varma. Yksi päivä lähdettiin lenkille. Tella pelkäsi kaapelia, mikä oli kaivettu meidän pellon reunaan. Oltiin ohitettu se kaksi kertaa aiemmin, en saanut nyt ohi siitä ja talutin. Talutin jonkun matkaa sen jälkeen ja yritin hypätä muutaman kerran selkään, mutta Tella jumitti eikä liikkunut. Yhteensä lenkin aikana se jäi jumittamaan kuusi kertaa, ja sain sen ainoastaan alas tulemalla liikkeelle. Käynti oli rentoa taluttaen ja selästä. Ravikin, mutta energistä ja innokasta. Laukassa Tella ihan kuumui, oli ihan hallitsematonta. Siitäkin moni kenelle kerroin, sanoi että syksy piristää ja olisin iloinen kun kerrankin on menohaluja. Mutta mun mielestä siinä oli muutakin. Tella ei koskaan lähde käsistäm. Pirteimmilläänkin se on sellainen, että se vastaa pidätteeseen hyvin.
Tänään kävin maastossa niin, että talutin alkumatkan, käytiin ravaamassa ja laukkaamassa tuttu tien pätkä, jossa on sopivan pehmeä pohja. Sitä ravattiin ja laukattiin edes takaisin muutamia kilometrejä ja talutin takaisin kotiin. Tella toimi ihan mukavasti, mutta hengästyi ja hikosi nopeasti. Se oli kaulalta valkoisessa vaahdossa, eikä edes menty pitkään eikä kovaa.
Eläinlääkäriä odotellaan kolmen viikon päähän, sitten kuvataan maha. Sitä odotellessa syötän tuplamäärän chiaa ja kuvauksen jälkeen aloitetaan psylliumkuuri.
Tuulee ja on koleaa kokoajan. Voi kunpa hevoseeni tämä vaikuttaisi niin, että se olisi sopivan pirteä ilmojen viiletessä. Tellaanhan ei niin vaikuta vuodenajat, että se laitumella laiskistuisi tai syksyllä piristyisi. Päinvastoin, laitumella se yleensä piristyy. Nyt se kuitenkin taitaa olla sekoamispisteessä. Tietysti mietin sitä mahaa kokoajan. En pysty tulkitsemaan sen käytöstä, mikä on kipua, mikä on epämukavuutta, mikä on mitäkin.
Monet sanovat mulle, että on kyse johtajuudesta, testaamisesta, kokeilusta ja luottamuksesta. Mä en jaksa uskoa siihen. Uskon, että jos annan Tellalle periksi jotain, se muistaa sen ja ensi kerralla yrittää uudelleen. Mutta mä en jaksa uskoa siihen, että se olisi nämä muutamat vuodet testannut mua kaiken aikaa, varsinkin kun ollaan yhteistä elämää vietetty kohta seitsemän vuotta.
Suurin ongelma on tällä hetkellä se, että Tella jumittaa maastossa. Se ei mene eteen eikä sivulle, vaan kotiinpäin ainoastaan. Vaikka tekisin mitä, ei auta pyyntö, ei käsky, ei raippa, ei peruuttaminen. Mitä kovempaa käsken, sen kovempaa se vastustelee. Meillä sujui kesä hyvin ja alkusyksy. Kun Tella jumitti, mä odotin hetken, pyysin hienovaraisesti eteenpäin, jos ei reagoinut, odotin toisen ja pyysin hieman enemmän pohkeella ja kosketin raipalla. Ja Tella liikkui, ja heti tietysti myötäsin paineen ja kehuin äänellä ja silitin. Joskus jos ei tähänkään reagoinut, sain käskeä napakammin raipalla ja sittenkin neiti liikkui. Jos ei, tulin alas ja talutin kohdan ohi.
Mutta nyt. Pyyntöön Tella ei reagoi, käskyyn reagoi, muttei toivotulla tavalla, se kääntyy, peruutaa. Yleensä se kääntyy peruuttamaan ojaan, enkä saa sitä käännettyä. Ei olla vielä kaaduttu, mutta lähellä on oltu. Olen yrittänyt odottaa, kerran odotin 45minuuttia, muttei siltikään tamma liikkunut. Tällöin kyse oli vielä kotiin menosta. Silloin turhautti ja itketti. Mitä oon tehnyt väärin?
Muita saattaa naurataa tämä meidän ongelma. Yleensähän hevoset hyppii pystyyn (sitä tekee muuten Tellakin jos liikaa komentaa), kiikuttaa tai ryöstää, jos niillä on ongelmia maastossa. Mun hevonen ei liiku.
Tellalla ei ole mitään tiettyä kohtaa missä se jumittaa, mikä tahansa käy. Kaverin kanssa tai ilman. Kaveri jos tulee takaa liian lähelle, se pysähtyy ja peruuttaa kohti tai potkii. Tällaista Tella ei ole ennen tehnyt, tämä alkoi viime talvena kun maha oli kipeimmillään. Silloin se myös jumitti vaikka tuli viimeisenä, ei liikkunut vaikka kaverit lähti, kotiinpäin myös. Ei voi olla kyse johtajuudesta, eihän?
Nyt en tiedä mistä kiikastaa. Nyt kun muistelen viime talvea, tuntuu selvältä. Mahahan se on syyllinen nytkin! En ole kuitenkaan varma. Yksi päivä lähdettiin lenkille. Tella pelkäsi kaapelia, mikä oli kaivettu meidän pellon reunaan. Oltiin ohitettu se kaksi kertaa aiemmin, en saanut nyt ohi siitä ja talutin. Talutin jonkun matkaa sen jälkeen ja yritin hypätä muutaman kerran selkään, mutta Tella jumitti eikä liikkunut. Yhteensä lenkin aikana se jäi jumittamaan kuusi kertaa, ja sain sen ainoastaan alas tulemalla liikkeelle. Käynti oli rentoa taluttaen ja selästä. Ravikin, mutta energistä ja innokasta. Laukassa Tella ihan kuumui, oli ihan hallitsematonta. Siitäkin moni kenelle kerroin, sanoi että syksy piristää ja olisin iloinen kun kerrankin on menohaluja. Mutta mun mielestä siinä oli muutakin. Tella ei koskaan lähde käsistäm. Pirteimmilläänkin se on sellainen, että se vastaa pidätteeseen hyvin.
Tänään kävin maastossa niin, että talutin alkumatkan, käytiin ravaamassa ja laukkaamassa tuttu tien pätkä, jossa on sopivan pehmeä pohja. Sitä ravattiin ja laukattiin edes takaisin muutamia kilometrejä ja talutin takaisin kotiin. Tella toimi ihan mukavasti, mutta hengästyi ja hikosi nopeasti. Se oli kaulalta valkoisessa vaahdossa, eikä edes menty pitkään eikä kovaa.
Eläinlääkäriä odotellaan kolmen viikon päähän, sitten kuvataan maha. Sitä odotellessa syötän tuplamäärän chiaa ja kuvauksen jälkeen aloitetaan psylliumkuuri.
perjantai 21. lokakuuta 2016
we all have to listen horses because they are trying to tell us things
Mielenkiintoista ja hyvin havainnollistavia kuvia ja videoita, kannattaa katsoa !
sunnuntai 16. lokakuuta 2016
lauantai 15. lokakuuta 2016
Hypyt hymyilyttää
Me käytiin tänään Tellan kanssa hyppäämässä. Ei kai niitä oikein esteeksi voi kutsua, kun olivat pienen pieniä ristikoita, joita me ylitettiin. Mutta meillä oli hauskaa, ja Tella oli tyytyväinen. Ja siitäkös minä tulen onnelliseksi! Hymy ei ole hyytynyt vieläkään, vaikka: Kotiutumisen jälkeen olen käynyt Maltin kanssa kentällä, syönyt yhden banaanin ja puolikkaan tuplan, käynyt perheen kanssa uimahallissa uimassa 700 metriä ja leikkimässä vesileikkejä taaperon kanssa, kahvitellut isomummon luona ja käynyt kaupassa. Nyt kello on kahdeksan ja tallityöt tekemättä..
maanantai 10. lokakuuta 2016
Hiekkahuolia
Syksyn maansyöminen ajaa mut hulluuden partaalle jälleen. Tella ja Maltti on ulkoilleet vain kuusi tuntia. Silti Tella syö maata ja on tosi kipeä mahastaan. Se jumittaa (välillä) maastossa, mutta liikkuu kentällä hyvin. Tuo jumitushan voi johtua myös monesta muusta asiasta, mutta mahan kipeyden huomaan selkeästi siitä, että Tella ihan hyökkää hampaillaan mun kimppuun kun satuloin sitä ja kun silitän mahasta varovaisesti se potkaisee kohti. Yritän harjata sitä vatsan alueelta mahdollisimman vähän ja satuloida mahdollisimman varovasti.
Laitumelta siirsin hevoset talvitarhaan, jossa kasvoi heinää vähän. Siellä huomasin maan imurointia ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siirtää hevoset haketarhaan. Siellä ne kaivaa hakkeen ja suodatinkankaan läpi maata esille. Olen juossut tarhassa peittelemässä koloja ja tämä kaivelu onkin jo hieman vähentynyt. Jospa oli jonkunlaista uutuuden viehätystä? Täytyy toivoa. Heinää, oksia ja muuta puuhaa on kokoajan saatavilla ja tarhausaika lyhyt. Jospa tällä reseptillä saisi hiekkamäärän vähenemään kummankin mahassa.
Tellan kanssa käytiin viikonloppuna pikkukisoissa. Mentiin helppo luokka, he C E.B. Special. Siinä oli Tellalle helpot laukkaosuudet, pelkät ympyrät eikä ollenkaan peruutusta. Tella yllätti positiivisesti, se oli verkassa tosi innokas ja nosti laukat hienosti. En verkannut sitä paljoa, josta johtuen se oli radalla pitkä, mutta liikkui hyvin eteen, joten annoin sen mennä pitkänä radan läpi. Askeleen pidennys lävistäjällä olisi voinut olla selkeämpi, samoin taivutukset kulmissa. Lopussa olisin voinut ratsastaa myös radan oikein, unohdin käyntisiirtymisen kokonaan :) Tai itseasiassa en unohtanut, olin opetellut radan väärin enkä ollut huomannut käyntisiirtymistä lainkaan. Saimme radasta 65,95%.
Kenttäprojekti odottaa mun äkkirikastumista. Siihen ei "enää" tarvisi ajaa kuin kantavan kerroksen sora ja pintamateriaali, rakentaa aidat sekä valo. Kuulostaa helpolta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)