Syksy

Oikeasti vihaan syksyä. Yritän aina uskotella itselleni, että syksy on mukavaa aikaa, ei ole liian kuuma, ei kylmä ja ratsastukseen sopivat olosuhteet. Valetta! Vaikka tämä syksy on tähän saakka ollut mukavan kuiva ja aurinkoinenkin, mulle alkaa riittämään. En kyllä odota luntakaan kyllä, vaan kevättä ja kesää. Tässä negatiivisuuden aallossa keksin kyllä miinukset jokaisesta vuodenajasta, mutta nyt olen saanut tarpeekseni syksystä!

Tuulee ja on koleaa kokoajan. Voi kunpa hevoseeni tämä vaikuttaisi niin, että se olisi sopivan pirteä ilmojen viiletessä. Tellaanhan ei niin vaikuta vuodenajat, että se laitumella laiskistuisi tai syksyllä piristyisi. Päinvastoin, laitumella se yleensä piristyy. Nyt se kuitenkin taitaa olla sekoamispisteessä. Tietysti mietin sitä mahaa kokoajan. En pysty tulkitsemaan sen käytöstä, mikä on kipua, mikä on epämukavuutta, mikä on mitäkin.

Monet sanovat mulle, että on kyse johtajuudesta, testaamisesta, kokeilusta ja luottamuksesta. Mä en jaksa uskoa siihen. Uskon, että jos annan Tellalle periksi jotain, se muistaa sen ja ensi kerralla yrittää uudelleen. Mutta mä en jaksa uskoa siihen, että se olisi nämä muutamat vuodet testannut mua kaiken aikaa, varsinkin kun ollaan yhteistä elämää vietetty kohta seitsemän vuotta.

Suurin ongelma on tällä hetkellä se, että Tella jumittaa maastossa. Se ei mene eteen eikä sivulle, vaan kotiinpäin ainoastaan. Vaikka tekisin mitä, ei auta pyyntö, ei käsky, ei raippa, ei peruuttaminen. Mitä kovempaa käsken, sen kovempaa se vastustelee. Meillä sujui kesä hyvin ja alkusyksy. Kun Tella jumitti, mä odotin hetken, pyysin hienovaraisesti eteenpäin, jos ei reagoinut, odotin toisen ja pyysin hieman enemmän pohkeella ja kosketin raipalla. Ja Tella liikkui, ja heti tietysti myötäsin paineen ja kehuin äänellä ja silitin. Joskus jos ei tähänkään reagoinut, sain käskeä napakammin raipalla ja sittenkin neiti liikkui. Jos ei, tulin alas ja talutin kohdan ohi.

Mutta nyt. Pyyntöön Tella ei reagoi, käskyyn reagoi, muttei toivotulla tavalla, se kääntyy, peruutaa. Yleensä se kääntyy peruuttamaan ojaan, enkä saa sitä käännettyä. Ei olla vielä kaaduttu, mutta lähellä on oltu. Olen yrittänyt odottaa, kerran odotin 45minuuttia, muttei siltikään tamma liikkunut. Tällöin kyse oli vielä kotiin menosta. Silloin turhautti ja itketti. Mitä oon tehnyt väärin?

Muita saattaa naurataa tämä meidän ongelma. Yleensähän hevoset hyppii pystyyn (sitä tekee muuten Tellakin jos liikaa komentaa), kiikuttaa tai ryöstää, jos niillä on ongelmia maastossa. Mun hevonen ei liiku.

Tellalla ei ole mitään tiettyä kohtaa missä se jumittaa, mikä tahansa käy. Kaverin kanssa tai ilman. Kaveri jos tulee takaa liian lähelle, se pysähtyy ja peruuttaa kohti tai potkii. Tällaista Tella ei ole ennen tehnyt, tämä alkoi viime talvena kun maha oli kipeimmillään. Silloin se myös jumitti vaikka tuli viimeisenä, ei liikkunut vaikka kaverit lähti, kotiinpäin myös. Ei voi olla kyse johtajuudesta, eihän?

Nyt en tiedä mistä kiikastaa. Nyt kun muistelen viime talvea, tuntuu selvältä. Mahahan se on syyllinen nytkin! En ole kuitenkaan varma. Yksi päivä lähdettiin lenkille. Tella pelkäsi kaapelia, mikä oli kaivettu meidän pellon reunaan. Oltiin ohitettu se kaksi kertaa aiemmin, en saanut nyt ohi siitä ja talutin. Talutin jonkun matkaa sen jälkeen ja yritin hypätä muutaman kerran selkään, mutta Tella jumitti eikä liikkunut. Yhteensä lenkin aikana se jäi jumittamaan kuusi kertaa, ja sain sen ainoastaan alas tulemalla liikkeelle. Käynti oli rentoa taluttaen ja selästä. Ravikin, mutta energistä ja innokasta. Laukassa Tella ihan kuumui, oli ihan hallitsematonta. Siitäkin moni kenelle kerroin, sanoi että syksy piristää ja olisin iloinen kun kerrankin on menohaluja. Mutta mun mielestä siinä oli muutakin. Tella ei koskaan lähde käsistäm. Pirteimmilläänkin se on sellainen, että se vastaa pidätteeseen hyvin.

Tänään kävin maastossa niin, että talutin alkumatkan, käytiin ravaamassa ja laukkaamassa tuttu tien pätkä, jossa on sopivan pehmeä pohja. Sitä ravattiin ja laukattiin edes takaisin muutamia kilometrejä ja talutin takaisin kotiin. Tella toimi ihan mukavasti, mutta hengästyi ja hikosi nopeasti. Se oli kaulalta valkoisessa vaahdossa, eikä edes menty pitkään eikä kovaa.

Eläinlääkäriä odotellaan kolmen viikon päähän, sitten kuvataan maha. Sitä odotellessa syötän tuplamäärän chiaa  ja kuvauksen jälkeen aloitetaan psylliumkuuri.