Kuvat puhukoot puolestaan: ¨
perjantai 16. kesäkuuta 2017
Valmennuspäivä 2
Väsynyt ponini suoritti eilen vieläkin paremmin, mitä edellisenä päivänä.
Kuvat puhukoot puolestaan: ¨
Kuvat puhukoot puolestaan: ¨
torstai 15. kesäkuuta 2017
Valmennuspäivä 1
Ensimmäisen valmennuspäivän kuvasatoa:
Ja sitten oivalluksia:
Mun täytyy pyytää rohkeammin Maltilta johtavalla sisäohjalla asetusta, ja kun Maltti myötää, myödätä itse (heittämättä ohjia!!), ja ratsastaa sitä eteen. Ja mä en voi jäädä tähän fiilikseen vain ratsastelemaan, vaan mun täytyy toistaa kuvio heti :) Nyt huomaan, että pyydän siltä jonkun asian, enkä jatka ratsastusta sen jälkeen.
Laukannostossa en saa puristaa sisäjalalla, Maltti nostaa väärän.
Ja viimeinen oivallus, Maltti on ihanampi kun muistin <3
maanantai 12. kesäkuuta 2017
Maltin kisaura on avattu
Maltti on nyt käynyt ensimmäisissä harjoituskilpailuissaan, ja osoittanut osaavansa käyttäytyä kisapaikalla, verryttelyssä sekä radalla oikein mallikkaan kisaponin tavoin. Kuun alussa kävimme Imatran ratsastajien estekisoissa, joissa Maltti hyppäsi puhtaan 40cm luokan. Verryttelyssä ponia vähän jännitti, ja kuljetuksessa hermoiltiin vähän. Mulla ei ollut sille korvassa pumpuleita, joten liekö äänet ärsyttäneet.
Eilisen koulukisoihin lähdettiin paremmin varustautuneina. Pumpulit korvissa ja heinäverkkona isoreikäinen pussi, mistä heinää ei tarvinnut kiskoa raivokkaasti. Kuljetukset meni hienosti, samoin kilpailupaikalla olo. Verryttelyssä Maltti käyttäytyi hienosti, välillä huuteli kavereille. Ratakin meni ihan ok, ratsastin sitä vähän huonosti ja Maltti ei oikein keskittynyt. Loppuradasta sain sen hyvin kuulolle onneksi, niin päästiin lopettamaan hyvissä fiiliksissä.
Itse radalla olo ei mua jännitä, ainoastaan se, osaanko radan, oli sitten kyse este- tai koulukisoissa. Eniten jännitän kuljettamista ja trailerin pysäköintiä :D Enää ei huoleta Maltin käytös, se on osoittanut nyt monesti osaavansa käyttäytyä vieraissa paikoissa.
Hyvä fiilis jäi molemmista harjoituskilpailuista. Hieman jäi harmittamaan, kun tämän päivän kisoissa kuulin katsojien kommentoivan, mitä teemme ponin kanssa helpolla radalla. Itse en nähnyt parempaa aloitusta kuin harjoituskilpailujen raviohjelma, koska Maltti ei ole päässyt vielä harjoittelemaan laukkaa kentällä. Olisi ollut epäreilua vaatia sitä kisaradalla. Verkassa laukat kuitenkin nousivat, joten ensi kerralla kokeillaan varmasti helpon C:n ohjelmaa.
Harjoituksen puutteesta pääsenkin aasinsillalla meidän kenttään. Sen puuttuessa Maltti on laukannut vain maastossa ja esteradalla. Nyt kuitenkin kenttä on vihdoin valmis! Olen siitä niin onnellinen, etten osaa edes kuvailla. En olisi halunnut lähteä tänään edes kisoihin, kun haluaisin vaain ratsastaa omalla, uudella kentällä!
Imatralta harjoitusestekisat:
Lappeenrannasta harjoituskoulukisat:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)